1. kesäkuuta 2016

HOTELLIN SISUSTUSSUUNNITTELU



Tänään on avattu Forenomin uusin Aparthotelli Raaheen. Tämä huoneistohotelli on täysin peruskorjattu Raahen ydinkeskustassa sijaitseva 29 huoneen hotelli. Hotelli on remontoitu vanhan ravintolan tiloihin. Ja minulla oli ilo ja kunnia olla mukana suunnittelemassa tätä kohdetta! Ehdottomasti tämän kevään mielenkiintoisimpia projekteja.




Sisustussuunnittelu tähän kohteeseen on siis käsialaani. Kohteen suunnittelussa näkyi asiakkaan toiveet ja ajatukset sekä tietysti budjetti. Sisustussuunnittelun pohjalla oli ajatus luoda nykyaikainen ja raikas hotelli. Se toteutettiin selkeillä, moderneilla värityksillä (Oranssi tehosteväri viittaa vahvasti Forenomiin) ja linjakkailla huonekaluilla. Kuitenkin hotellin yleisilme haluttiin pitää myös riittävän hillittynä ja ajattomana, eikä liian vahvasti "tämän päivän" tyylisenä. Hotelli on kuitenkin se paikka, jos rentoudutaan ja levähdetään. Oli se pitkän työpäivän ja matkutuksen jälkeen tai ihan vaikka lomalla väsymystä pois.


Tärkeää oli myös huomioida, että huoneet palvelisivat niin matkailijoiden kuin lähialueiden hankkeissa työskentelevien tarpeita. Huoneet on suunniteltu niin, että ne käyvät hyvin niin pariskunnalle kuin työparillekin. Sängynpääty ja hylly ovat yhtä yhtenäistä kalustelevyä ja sängyt vaikka siirettävissä. Lisäksi myös mielestäni tietysti tyylikkäitä.


Hotellista löytyy yhteiskeittiöt, sauna, pyykkitupa ja kirjastonurkkaus, mutta tämän lisäksi myös jokaisessa huoneessa on oma "pikkukeittiönsä".  Eli käytännössä tämä tarkoittaa jääkaappia, mikroa, veden- ja kahvinkeittimiä sekä astiastoa. 





Sisustus itsessään on kunnianosoitus Raahen historialle. Jokaisessa huoneessa on seinän kokoinen valokuvatapetti vanhasta Raahesta, historiallisesti tai muuten Raahelaisille merkittävästä paikasta. Miltä tuntuisi nukahtaa museon juureen? ;) Jokaisesta 29 huoneesta löytyy eri kuvat ja myös nämä kaikki valokuvat on minun ottamiani, joista sitten teetettiin suuret lähes koko seinän kokoiset valokuvatapetit.





Tällainen projekti minulla on ollut täällä työn alla. Tänään on hotellin ovet avattu ja viimeisiä touhuja touhuttu. Kaiken kaikkiaan erittäin mukavasti onnistunut projekti. Kiitos mukana olleille. ♥Ja PSSST hei, Raahelaiset ja lähikuntalaiset, hotelliin on mahdollisuus tutustua tänä perjantaina 3. päivä kello 12-16, jolloin siellä vietetään avoimien ovien tapahtuma.

26 kommenttia:

  1. No aivan mielettömän upean näköistä! VAU!! Ja nuo valokuvat on aivan piste iin päälle, luulin että ovat jotain historiallisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta! <3 Ihan ovat tänä keväänä kuvattuja :D

      Poista
  2. Siis vau! Todella tyylikkäät huoneet :) Ja nuo valokuvatapetit on kyllä piste iin päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu <3 Ne sopii kyllä tähän konseptiin mielestäni hyvin :)

      Poista
  3. Onpa hieno projekti!

    VastaaPoista
  4. Upean näköistä ja varmasti mielenkiintoinen projekti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ja kyllä, oli tosi mielenkiintoinen, mutta huippu proggis!

      Poista
  5. Upean työn olet tehnyt :) Ihana kun saa tehdä luovaa työtä! Mullakin tekeillä niin mahtis piirtoprojekti, etten meinaa housuissa pysyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin?! Mä niin nautin ainakin. Voi että, tsemppiä sinulle projektiin <3

      Poista
  6. Onpa upea kokonaisuus! Niin tuttuja näkymiä valokuvatapeteissa lapsuudesta. :) Raahe on kovin tuttu kaupunki. Hienoa, että sinne saatiin uutta majoitustilaa ja tyylikästä sellaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista on kuullutkin, et ovat "niin raahelaisia" :D Mutta sehän se juuri olikin tarkoitus, löytää sellaiset paikat :)

      Poista
  7. Hienoa työtä olet tehnyt - ja nuo sängyn taustoilla olevat tapetit todella kruunaavat tilat. Wau! Ja on varmasti upeaa päästä takaisin töihin tällaisten haasteiden äärelle!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiäkkö sehän tässä parasta on, siis että päässyt takaisin töihin - ja vielä tekemään mieluisia asioita. Ihan huippua :)

      Poista
  8. Tyylikäs sisustus. Hyvin olet onnistunut projektissasi!

    VastaaPoista
  9. Upeaa!! Hienoon juttuun olet päässyt mukaan!! Hienoa työtä! <3

    VastaaPoista
  10. Vau, mikä projekti :) Hieno ja tyylikas toteutus ja noi valokuvat kruunaa kokonaisuuden:)

    VastaaPoista
  11. Hienon näköistä! Ihanaa, että historia on otettu noin esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä haluttiin todella kunnioittaa pienen kaupungin historiaa :)

      Poista
  12. Oh, vautsi! Loksahti kyllä suu auki ihastuksesta! Olet taitava! <3

    VastaaPoista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡