31. toukokuuta 2017

APARTHOTELLIN SISUSTUSSUUNNITTELU

Minulla oli suuri kunnia päästä suunnittelemaan myös toiset kaksi kohdetta Forenomille. Tällä kertaa kyseessä oli vastavalmistuuneeseen Valkeaan kahden huoneiston sisustussuunnitelma. Olin projektista valtaisan innostunut, kuten arvata saattaakin. Nämä tällaiset luovat motivaatiota työhön  parhaimmillaan. Tämä toteutettiin kesällä 2016.

Minun saadessani tämä työn alle, oli kaikki pintamateriaalit jo valittu. Seinät, lattiat, kaikki kiintokalusteet, laatat, jne... Nämä kaksi asuntoa olivat kopioita keskenään. Toisessa oli käytetty tehosteena hiukan vaaleanharmaata, kun taas toisessa hiukan vaaleanruskeasta. Lähdimme siitä ajatuksesta, että pääasiassa sisustus saisi olla ihan samanlainen molemmissa, koska pohjat mätsäsivät tismalleen. Pientä eroavaisuutta asuntojen välille tuotiin ainoastaan tauluilla ja sisustustyynyillä.

Suunnittelemaan lähtiessäni minullahan oli tietysti niin kuin aina budjetti, joka määritti omalta osalta suunnittelua. Lisäksi sovimme yhdessä, että pyrimme tekemään asunnoista kodinomaisia, sellaisia kodikkaita, joihin on helppo tulla. Päätimme pitää sisustuksen pelkistettynä, aika lailla ajattomana skandinaavisena tyylillä maustettuna. Lisäksi päätimme yhdessä tuoda pieniä "desgin-herkkuja" sisustukseen, sellaisia, jotka jokainen tuntee. Sellaisia, joista tulee se olo, että nyt ollaan laadukkaassa asunnossa. Ja kun oikeasti niin onkin. Asunnot ovat älyttömän laaduikkaita materiaaleilta ja todella hyvin varustettuja astioista, kahvinkeittimistä ja petivaatteista lähtien.

Alla näette työn tulostani. Kuvat ovat sekaisin molemmista asunnoista. Sen huomaa esimerkiksi keittiöstä, joka toisessa on täysin valkoinen ja toisessa taasen on vaaleanruskeat alakaapit.













Mitäs piditte? Minä ainakin tarkistaisin Ouluun reissua suunnitellessa, että ovatko nämä vapaana. Ensisijaisesti nämä taitavat mennä vähän pidempään majoittuville. Asunnoista löytyy loistavat tilat isommallekin säilytystarpeille, sekä kylpyhuoneet sanoineen ja pesukoneineen. Tästä ei kalustetun asunnon vuokraus enää paljon varmaan parane? Minusta tuolla olisi kyllä iloa yöpyä, vaikka itse sanokin ;)



30. toukokuuta 2017

CUTENESS OVERLOAD

Nyt tulee kyllä  sellainen määrä suloisuutta, kauneutta ja söpöyttä, että pitäkääpäs hatuista kiinni. Niin herkkää ja sievää ovat kuvat tulvillaan. Sanoo ainakin itse kuvaaja, päättäkää te sitten.







No, mitä mieltä olitte? Sain kunnian kuvata siskoni juuri syntynyttä vauvaa ja jakaa ne vielä täälläkin teidän iloksenne. Hänen äitinsä valitsi luonnollisesti kuvan sävyt, jotka eivät ehkä ole niitä minulle ominpia. Mutta täytyy kyllä todeta, että ovat tähän teemaan täydelliset.  Muistaakseni tämä pieni täydellisyys on kuvissa noin kahden viikon ikäinen. Niin ihanan pehmeä pikkuinen paketti, että pussailisin sitä loputtomiin. Onneksi olen päässyt häntä näkemään nyt useasti kun ovat olleet täällä päin. Nyt he ovat kaukana etelässä ja tädillä on jo tietysti hirmuinen ikävä. 


29. toukokuuta 2017

VIELÄ VIIMEISEN KERRAN






Hyvästi. Vielä viimeisen kerran hyvästelen täällä blogissakin tämän vanhan kotini. Instagramissa (2xilo) olen sitä useampaankin otteeseen jo hyvästellytkin.Tämä löysi uuden omistajan siis juuri ennen vuoden vaihetta ja minä siirryin tieltä. Siirryin ihan toiselle paikkakunnalle, uuteen ympäristöön. Uusin mahdollisuksiin.Vaikka tämä koti oli ensimmäiseksi kodiksi ihan täydellinen, en juuri sitä kaipaa. Tässä oli kaikki, mitä rivitalokaksiosta voi odottaa. Avarat, valoista tilat ja suuret ikkunat. Loistava pohjaratkaisu kokonaisuutena, joka teki kodista todella toimivan. Lisäksi pinnat oli kauniit ja ja laadukkaat, vaikka itse en ollut niitä päässytkään valitsemaan. Keittiö, kylpyhuone, wc, makuuhuone; ne kaikki toimivat erinomaisesti. Erityisesti keittiö-olohuone alue hipoi täydellistä, loistava pohjaratkaisu pieneen asuntoon oli mietitty loppuun saakka, ja se teki sisustamisesta helppoa. Huonekaluille ja tavaroille löytyi kuin itsestään paikat. Lisäksi tämän asunnon ehdoton bonus oli ihan mahtavan suuri ja ihana terassi takana, joka oli keväisin ja kesäisin kuin toinen huone.Mutta tuohon kotiin liittyy myös paljon kipeitä muistoja, vaikeita, sekavia läpikäytyjä aikoja. Suru siirtyy seiniin, sanotaan. Onko se totta vai ei, mutta se on ehkä syy miksi en osaa kaivata tuota kotia, vaikka se täydellinen kokonaisudessaan olikin.Tästä eteenpäin koitankin päästä postaamaan teille uudesta kodista kuvia. Nyt asumme vuokralla, eikä se tietenkään vedä vertoja entiselle omalle. Mutta täällä on hyvä on olla. Helppoa ei ole vieläkään, mutta katsotaan minkä väriseksi seinät täällä värjäytyy.

26. toukokuuta 2017

KESÄN EKAT


Terdekaffet. Tai terassikahvit jos mennään ihan näin virallisesti. Ilta oli lämmin, kahvi oli kuumaa ja rahka-hedelmävati oli täydellisen raikas. Se oli siinä, mitäpä sitä muuta, ja vieläpä juurikin tosi hyvä just noin. Ja vielä ihan ex tempore kannettiin kamat ulos. Ja aloimme, no, tietenkin nautiskelemaan, heh.




24. toukokuuta 2017

KAKSIKYMMENTÄKUUSI








Onnistuimme viettämään syntymäpäiviäni kaikesta huolimatta. Juhlimme hyvin pienesti (osan) perheen kesken. Jaksoin, ja onneksi jaksoin kokeilla uutta kakkureseptiä. Kehittelin juustokakku reseptin, josta tuli niin kaunis, ja niiiiin herkullista. Ainakin itse leipurin makuhermoihin sopiva, heh heh. Ainut syntymäpäivätoiveenikin toteuttiin, sain ilmapalloja heliumilla, hempeillä sävyillä varustettuna. Niiiin, täytinkös muuten kuusi vai kaksikymmentäkuusi. No, ne koristivat kivasti syntymäpäiväiltaa ja myöhemmin toimi loistava kuvausrekvisiittana, näette varmasti myöhemmin. Muutamin kuvin ajattelin näyttää millainen ilta oli. Kuvaustaidot ja -käsittelytaidot lienee jäänyt sinne samaan laatikkoon mistä kamerankin kaivoin melkein vuoden käyttämättömyyden jälkeen. Ajattelin käydä pikku palasia kerrallaan hakemassa niitä takaisin. Ainakin yrittää. 

23. toukokuuta 2017

MINÄ JA SUURI PIENI ELÄMÄ

Tätä tekstiä olen rustannut pitkään. Avannut, muokannut, sulkenut ja toistanut tätä lukemattomia kertoja. Miettinyt kerronko kaiken vai kerronko sittenkään mitään. Miettinyt kirjoitanko lopettavani kaiken blogiin liittyvän vai kokeilevani vielä kerran... Tämä on/off bloggaus on hävettänyt, miettinyt kehtaako edes enää aloittaa. Onko minulla edes mitään annettavaa. Ja ansaitsenko enää edes uutta (ja tällä kertaa varmasti viimeistä) mahdollisuutta...

Nyt tänään, syntymäpäivänäni tuntuu, että on nyt on se the hetki. En tiedä mistä aloittaisin, mitä kertoisin, mutta nyt haluan sen tehdä.


"Minä kakskytviis! Iso tyttö. Melko hurjan kyydin antoi minulle mennyt vuosi, enkä ollut tunteineni pysyä perässä. Jos tuleva vuosi olisi vaikka aavistuksenkin lempeämpi... Joka tapauksessa, mainioin fiiliksin kohti 26tta (kolmeakymppiä nouu), nyt suunan on pakko olla aurinkoisempi."

Noin kirjotin minä tasan vuosi sitten Facebookiin ystävilleni. Ajattelin perimmäisenä luonteenpiirteenäni omaavani positiivisuudella, että nyt suunta ei voi olla kuin keveämpi, ja tuleva vuosi ei voi olla muuta kuin hellempi. Tuolloin vuosi sitten minulla oli takana paljon henkistä ja fyysistä kipuilua. Minulla oli takana silloin vuosi sitten myös vajaan puolenvuoden takainen avioero, josta en sanallakaan täällä blogissa maininnut. Terävimmät olivat sen rivien välistä lukeneet. Olin niin herkässä mielentilassa, että en rohjennut avata asiaa täällä. Ja jälkikäteen ajatellen (ja muiden blogissa aihetta avanneiden kivittämistä seuranneena), olen kiitollinen itselleni, etten altistanut itseä mahdollisille extrakipuilulle, 

Loppujen lopuksi kävin niin, että kuoppa mitä kaivoin itse, ja mitä ympäristö myös ihan hiukan avitti, laajeni niin syväksi, etten jaksanut enää tulla tänne esittämään yhtään mitään. Jonkin aikaa olin saanut bloggaamisesta piristystä ja muuta ajateltavaa, mutta sitten tuli se ahdistus. Ahdistus teennäisyydestä, siitä ettei blogi tuntunut/näyttänyt omalta, "salailusta", vaikka mitään velvollisuutta minulle ei ollut eikä ole edelleenkään vaikeista asioista kirjottaa.



"Hihiii olettekos nähneet tuttuja näkymiä lehdissä tänään? Aamukahvilla luin lehteä (mitä en yleensä edes harrasta), josta löytyi juttua itsestäni ja entisestä kodistani! Kuvia katsellessa täytyi kyllä todeta, että oli minulla ihana koti. Eipä paha kyllä ole tämä nykyinenkään, josta yhtään kuvaan en vielä instaan ole ladannut. Vaikka tovin tässä olen jo asunutkin. Tästäpä päästään oivasti aasinsiltana hiljaisuuteni ja hiiiiieman venähtäneeseen sometaukooni. Edellisestä tänne ladatusta kuvasta on tapahtunut paljon. On tapahtunut paljon hyvää ja myös valitettavasti paljon pahaa. On uusia tuulia, on uusia pieniä ja suuria ihmisiä, uusia ympäristöjä ja kipinöiviä tunteita. Niin myös on ollut kyyneleitä, kipua ja mustia tunteita. On ollut enkeleitä, rankkasadetta, tähtipölyä, kallioita, myrskyjä, siunausta. On ollut elämää kaikissa eri väreissä. Kauanko menee tästä kuvasta seuraavaan? Sitä en tiedä. Enkä tiedä just nyt paljon muutakaan. En tiedä avaanko asioita enemmän myöhemmin. Vai avaanko ehkä koskaan. Ehkä haluan joskus jakaa tarinaani, ehkä suljen muutaman luvun, enkä avaa niitä enää koskaan. En halua aiheuttaa haljuja vihjailuja, vaan vain sanoa, että me kaikki elämme omaa värikästä elämäämme. Toisilla värit pysyvät kirkkaampina, toisilla ne ovat tummempia. Mutta jos jotain tiedän, niin sen, että meillä jokaisella on ne omat tarinamme ja värimme. Ja tiedän myös, että te ihanat siellä pysyyte, eikä minulla ole velvollisuutta ladata yhtään kuvaa jos en itse koe niin haluavani. Kuvia alkaa tippumaan varmasti sitten, kun into on takaisin. Ja lopuksi suuri kiitos @tanja_hakala ihanasti kirjoitetusta ja @sari_rantanen_photography loistavasti kuvatusta jutusta. "

Julkaisin yllä olevan kuvan ja tekstin Instagramiin (2xilo) kolmisen viikkoa sitten. Ja silloin en vielä tiennyt lataanko yhtään kuvaa tuon jälkeen vai miten käy. Kävi niin, että aloin heräillä. Aloin herätä henkiin, virota. Lähinnä siis somen osalta siis. Innostuin kuvaamisesta ja kirjoittamisesta ja yleisestikin kaikesta tuosta tekemisestä niin paljon, että kuvia onkin tulvinut sen jälkeen melkoisen tiheästi. 

Elämä on tällä hetkellä aika selviytymistä, kurjana on olo. Luulin, vuosi silloin Facebook-päivitystä kirjottaessani, että suunta ei voi olla kuin aurikoisempi. Mutta miten mustaksi sen muuttui. Olen perusluonteeltani hyvin positiivinen, enkä halua antaa itsestäni dramaqueen mielikuvaa, mutta joskus vain sattuu niin, että sataa roppakaupalla "sitä *askaa itseään" niskaan. En kaipaa sääliä, uteluita tai halua vihjailla yhtään mitään, Tälllaista se nyt on ja nyt en esitä mitään, sanon sen suoraan; elämäntilanteelleni ei oikein löydy sanoja, hankala ei ole lähelläkään todellisuutta. Niin kuin tuossa aikaisemmassa instatekstissä mainitsinkin, että ehkä avaan asioita vielä, ehkä en. Katsotaan kun olen ehyempi. Mutta just nyt kaipaan erityisen paljon tavallisia arkisia asioita piristämään päiviä, ja parhaiten niitä saan leikkimällä luovaa. Joten ajattelin, että alkaisin taas jakaa niitä myös teille. Ehkä nyt on helpompi, kun olen rehellinen. En aio kadota yhtäkkiä, niin kuin aikasemminkin siis pari kertaa aikasemminkin tein. Kerron jos en yksinkertaisesti pysty tuottamaan, ja sanon jo heti tähän, että bloggaan just ja ainoastaan silloin kun siltä tuntuu, ja just ja ainoastaan myöskin niistä asioista mitkä tuntuu sopivalle. Pyydään myös nöyrästi anteeksi sitä, että blogini on aivan liikaa kärsinyt elämäntilanteideni muutoksista ja olen sillä tavoin vain kadonnut yhtäkkiä. Loppujen lopuksi, me kaikki olemme vain ihmisiä. Pieniä ihmisiä.