24. syyskuuta 2017

HALVIN, NOPEIN JA HELPOIN DIY

...ikinä! Jos välineet sattuu löytymään kotoa, niin kuin minulta. Minulla on aika monenlaista askartelupaskartelutavaraa tuolla kaappien perukoilla. Ja kiitän joka kerta itseäni, että on - kun inspiraatio iskee. Niin kävi tälläkin kertaa, että kaikki löytyi ja diy-projektiin ei tarvinnut laittaa rahaa, eikä aikaakaan kuin kymmenisen minuuttia.

Nimittäin näinkin simppeli kuin öljypullon tuunaus. Olen etsinyt sopivaa öljypulloa  Menun myllyjen kaveriksi joka ikisestä paikasta, ja kaikki ovat olleet joko liian suuria ja pieniä tai muuten vain ei ole miellyttäneet silmää. Ja nuo kaikki kolme kun ovat joka päiväisessä käytössä, on niiden helpon olla siinä tasolla lähellä. Eikä Menun myllyjä mielellään edes laatikkoon piilota. Mutta tuo öljypullo on ollut pitkänaikainen ongelma. (Onneksi se ongelmista pienin elämässä...)Mies toi joskus kauppareissultaan mukanaan tämän todella tumman pullon öljyä ja sitten välähti. Melkein koko pullo on eka dc-fixattu mustalla, en tiedä erottaako kuvasta edes rajoja. Ja sitten valkoinen raita ja mustilla kirjaintarroilla teksti kylkeen. Eikös mene aika täydestä? Nyt vain täyttelee tuota sen mukaan kun tyhjenee. Kyllä kehtaa pulloa nyt pöydällä pitää.
Ps. Meidän Suomi -sarjan teos numero kaksi löytyy täältä.

23. syyskuuta 2017

"MEIDÄN SUOMI"

"Voi elämän ihmeellisyyttä. Se yllättää. Se on yhtäkkiä ihana. Minulle. Se on ollut aika tympeä minulle. Kauan. Välillä hirmu ankara. Mutta tänä päivänä, olen ihmeissäni. Hyviä asioita tapahtuu, kun odottaa. Ja yrittää. Ps. Ankean vihjaileva, tiedän. Mutta kuulette hyvin pian lisää. Mutta minun oli pakko tehdä tämä. Päivitellä itseni ja sinun vuoksi. Usko itseesi, minä en ole uskonut. Ainakaan tarpeeksi. Yksi klise vielä, mene sinne minne sydän sanoo. 🌿 Ihanaa ihmeellistä torstaita!"

Noin minä veistelin instagramiin ja jätin asian ärsyttävästi leijumaan. No tässä se nyt sitten tulee kun asiat ovat vihdoinkin varmistuneet. Minun hankkeeni "Meidän suomi" on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Hankkeeseen kuuluu 100 erilaista maalausta kauneimmasta Suomesta, joista ensimmäinen julkaistaan tänään ja loput 99 tästä päivästä eteen päin joka päivä yksi kerrallaan. Hankkeeni huipentuu joulukuussa pidettävään viikon näyttelyyn Kaapelitehtaalla Helsingissä! Tämä hanke on täynnä tunnetta, rakkautta ja tunteiden purkua. Olen todella otettu, että saan olla osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Tämä hanke on minulle hyvin merkityksellinen, ja alla voitte lukea mistä syystä.



Tein blogini ylärivin pikavalintoihin uuden, tätä hanketta koskevan "Meidän Suomi" -sivun, jonne tulee ilmestymään teokset joka päivä. Tietenkään valokuvat maalauksista eivät kerro lähellekään koko totuutta, vaan värit ja sävyt pitää nähdä. Toivottavasti nähdään mahdollisiman monen kanssa sitten joulukuun näyttelyssä. Ja hei, näistä jokaisesta tulee kymmenen painettua versiota. Ainoastaan kymmenen siis jokaista, joita teillä on sitten mahdollisuus pala tätä hanketta, meidän Suomea kotiinne. Kerron myöhemmin mistä ja miten.

22. syyskuuta 2017

KUN MUA SATTUU

Mietin usein, että minkälaista kuvaa itsestäni välitän blogin kautta. Tai minkälainen fiilis jää ihmisillä, jotka tapaavat minut? Tai heillä, jotka tuntevat minut ja nähdään pitkästä aikaa? Jokainenhan meistä miettii aina välillä, että mitä muut ajattelevat. Se ei ole minulle kuitenkaan mikään rasite. Enkä käytä siihen juurikaan oikeastaan sitten loppujen lopuksi aikaa. Ensinnäkin, olen ymmärtänyt, että niin ei voi elää ja toiseksi, minulla ei olisi siihen edes voimia.




Huomaan ja kuulenkin usein, että annan aika itsevarman kuvan itsestäni. Jopa jollakin tapaa menestyvän. Ja sen teen vahingossa. Opeteltuna. Tai oikeastaan opittuna. Se on ikään kuin sisään rakennettu mekanismi, jonka pyörät pyörivät ihan itsestään. Huomaan pukevani sen selviytymisnaamarin joka aamu aina uudelleen ja uudelleen päähän. Ja uskon, että niin tekee minun lisäksi myös joku muukin. Sellaista on maailma. Täällä pitää selviytyä, heikkous on no, heikkoutta.

Jälkikäteen ihmiset kyllä pystyvät kertomaan, kuinka ovat kamppailleet sen ja tuon asian kanssa. Ja kuinka vaikeaa elämä oli silloin ja tuolloin. Mutta tilanteen ollessa päällä, teemme kaikkemme, että sitä ei huomaisi kukaan. Että sinua ei nähtäisi heikkona, huonona. Ehkä heikkouden ympärille on rakenettu niin suuri häpeän tunne, että sen myöntävät nähdään säälin kerjääjänä, huomion hakuisena. 

Ja niin olen tehnyt minäkin. Jo pitkään. Vuosia. Ja nyt myönnän ensimmäistä kertaa konkreettisesti julkisesti, että minulla on aika huono olla. Olen sitten huono, heikko tai mitä tahansa, mutta nyt elämä on aika selviytymistä, jaksamista. On hyvin henkisesti raskasta esittää livenä ja somessa "normaalia". Mutta koska kaikki muutkin tekee niin, teen sen automaattisesti minäkin.




Olen huomannut, että kaikista vaikeinta minun on rakastaa kaikista maan päällä kulkevista ihmisistä kuitenkin loppujen lopuksi minua itseäni. Itseeni minulla on ollu hyvin paljon vaikeuksia rakastua, mutta saati sitten yllä pitää sitä. Hoitaa ja pitää huolta suhteesta itseeni. Se suhde voi hyvin helposti järkkyä tai saada säröjä. Välillä aivan sirpaloitua.

Usein kuulee, että itsensä hyväksyminen on helpompaa mitä vanhemmaksi tulee. Minulla se on mennyt varmaan aika lailla toisin päin. Elämä on rankaissut minua syystä tai toisesta kovalla kädellä ja minä en ole pystynyt pysymään vahvana. Aina kun alan jo hieman rakastumaan itseeni, tulee joku tai jotain, mikä keskeyttää sen projektin, rakkausmatkan itseeni. Tuntuu, että ikään kuin minulle ei sallittaisi sitä vaan palautellaan aina takaisin maan pinnalle, tai oikeastaan sinne kaikista syvimpään kuoppaan.

Välillä tuntuu, että menneisyyden säröt eivät jätä ikinä rauhaan. Ne tappavat jokaisen uudesta asiasta innostumisen, yrittämisen ja menestymisen. Ne tulevat kaikkialle tielleni, mitä ikinä yritänkään. Tuntuu jo tarpeeksi raskaalta hyväksyä menneisyydessä tapahtuneet asiat ja niistä muokkaantunut ja vääristynyt minä-kuva. Mutta sitten pitää vielä maksaa kovaa hintaa elämän joka ikisellä saralla kun ne kummittelevat ajatuksina, tunnelukkoina ja epäluottamuksena itseeni.

Minä olen niin kesken. Niin palasina. Haluaisin parsia itseni kokoon ja yritänkin sitä. Mutta elämän julmuus on yllättänyt minut ja häirinnyt minun projektia-minä. Sitä minun rakkausmatkaa itseeni. Saan paljon apua eri tahoilta, mutta mikään tai kukaan ei pysty minua korjamaan ennen kuin olen itse siihen valmis. Ja sehän se ristiriitaista onkin, kun haluaisi parantua ja päästä eteepäin, mutta on kuitenkin vielä historiassa kiinni.  Vaikka yrittää oksentaa koko menneisyyden pois kehosta ja mielestä, niin silti se on siellä. Se ei käskemällä lähde. Ja ainahan se varmasti tulee olemaan osa minua, mutta toivoisin sille pienempää roolia elämässäni.

Sinä siellä, joka ei meinaa pärjätä. Älä huoli, en minäkään. Tehdään yhdessä heikommillekin, elämässä kamppaileville tilaa. Sinä, jolla tuntuu, että ahdistaa niin, että sydän puristuu, tiedätkös, et ole ainoa. Uskalletaan näyttää heikkoutemme, pienuutemme. Ei se meistä enää ainakaan yhtään entistä huonompaa tee.


PS. Onneksi minulla kaikessa tässä synkkyydessä on yksi huuuge uutinen teille, joka on minulle usko tulevaisuudesta, onnistumisesta ja minusta itsestäni. Siitä heti huomenna.

21. syyskuuta 2017

KUN AIKA ON

Tänään instastoryäni katsoneet huomasivatkin, että olen aika haikeissa tunnelmissa. Muutama selvityksen sana siitä, että mitämitämitä. Tämä tuli aika yllättävän nopeasti meille ja oon vielä edelleen hämilläni. Olo on yhtä aikaa super innostunut ja jännittynyt, mutta samalla haikea ja pelokas. Niin siis tätä kotia ei meillä enää kauan ole. Vuokrasopimus on irtisanottu ja uusi koti etsinnässä 500 kilometrin päästä. Elämän tuulet ovat ohjanneet meitä siihen suuntaan ja me päätimme hypätä rohkeasti mukaan.






Tämä on minulle valtaisan iso muutos. Olenhan asunut lähes koko ikäni Pohjois- tai Keski-Pohjanmaalla. Muutama ulkomailla asuttua vuotta ja teinikesää Helsingissä lukuun ottamatta. Mieheni työt oikeastaan ajoivat meidät sinne, minulla suunta on vielä hieman hukassa, samalla kun olen myös itsenikin kanssa. Ehkä siksi myös pelon tunnettakin kaiken innostuksen lisäksi on.. Mutta uskon, luotan ja toivon, että myös minun kuvioni selkeytyvät ajan kanssa.

Mutta pienemmillä paikkakunnilla asuneena odotamme innolla kaikkia niitä mahdollisuuksia ja palveluita mitä pääkaupunkiseudulla on meille tarjota. Tulemme varmasti viihtymään, sitä en epäile ollenkaan. Ja spontaanisuutemme myötä olemme huomanneet, että helpompaa olisi asua jossain, mistä ei tarvitsisi ensin ajaa kuutta tuntia johonkin suuntaan päästäksemme tekemään jotain.

Vielä on hieman muuton ajankohta auki, se saattaa tulla hyvinkin nopeasti, mutta ainakin kuukauden sisällä. Tässä täytyy alkaa järjestämään asioita pikapikapikavauhtia ja vain toivoa, että kerkeäisi saada kaikki asiat kuntoon.

Ja pssttt. Jos jollain on tiedossa hyväkuntoinen vuokrakolmio järkevien kulkuyhteyksien läheisyydessä, heitä mailia!

19. syyskuuta 2017

ARVONTA

Niin kuin edellisessä postauksessa vihjasin, nyt on arvonnan vuoro. Yhdessä Maja decor shopin kanssa arvomme nämä Zone Denmarkin super siistit maustemyllyn ja pannunalusen. Osallistuaksesi arvontaan klikkaile itsesi instagramiin ja minun tililleni @2xilo.


TUMMAN PUHUVAA

Yhteistyössä Majadecorshopin kanssa








Minä aivan yllätin itsenikin ja katoin todella minulle ei tyypilliseen tapaan. Kaiken sen vaaleuden ja valkoisen sijaan katoin tällä kertaa hyvin tumman puhuvasti. Tummanharmaa pellavainen pöytäliina toimii pohjana kattaukselle. Oikeastaan kaikki lähti noista messinkisen värisistä aterimista* (jotka mielestäni kyllä näyttävät enemmän väriltään kultaisilta). Jotenkin niiden ympärille lähti idea tummasta kattauksesta rakentumaan.
Kattauksesta juhlavampi. Se on pienistä asioista kiinni, sanon minä. Aluksi tietenkin pöytäliina, se luo aina ihan eri ryhdin kattaukselle. Sitten nuo aterimet*, paksut tummat servetit, niiden kääräiseminen naruun ja oksaan, pöytään parasta Iittalaa ja vähän fiinimmät tarjoiluvälineet*. Rakastuin ensisilmäyksellä tuohon mustaan juustohöylään ja veitseen*.
Olenkin aikaisemminkin sanonut, että kuinka rakastan kattaa ja laittaa aina jos on vähänkään mahdollisuus. Tai vaikka ei olisikaan, niin äkkiä kun sen tekosyyn keksii. Ja niin kävi nytkin. Astettava näyttävämpi kattaus syntyi hetkessä ja hetken mielijohteesta. Ja onneksi syntyi, tällaisia arkeen tarvitseekin.
Ja hei, iloisia uutisia. Minulla ja Maja decor & lifestyle -shopilla on tekeillä teille arvonta. Kuulette siitä heti ensi postauksessa. Ja jos ihastuit tuotteisiin tai muihin Majan tuotteisiin niin saat verkkokaupan koko valikoimasta koodilla SYYSALE20 20 prosenttia alennusta perjantaista 22. päivä lähtien aina syyskuun loppuun asti.*merkityt tuotteet saatu blogiyhteistyön kautta.

18. syyskuuta 2017

KAUNIS JA HERKKÄ

...näillä sanoilla kuvailisin itseäni. No ei vaisinkaan, höhö. Vaan kaunis ja herkkä on ystäväni kodin tunnelma. Minusta nuo sanat kuvaavat parhaiten tuota kodin tunnelmaa. Niin kuin aiemmin uhkailin, että tulen kuvaan blogiini enemmän myös "blogiveirailuja" niin nyt sitten jatketaan. Antaa kuvien puhua puolestaan! Ja niitä on....muutama. Koko seesteinen koti on täynnä hillittyjä, kauniita ja herkkiä yksityiskohtia, joten en malttanut mennä muutaman kuvan taktiikalla, vaan nyt tahkotaan ja kovaan! Olkaas hyvä!

















Eikös vain ollut kaunista? Ja mitä yksityiskohtia. Jos innostuit tästä ihanasta kodista, löydät lisää matskua @selamaalia instagramista. Ja hei, jos vähänkään kiinnostaa leipominen, kannattaa ehdottomasti tsekata. Tuon kodin emäntä ei kyllä huonoilla tarjoiluilla ole koskaan kotiin päästänyt. Melkoinen mestarileipuri!


Ps. Ihanaa uutta viikkoa! <3 Mitäs te muuten pidätte näistä blogivierailuista muiden kotona? Inspiroivatko?

15. syyskuuta 2017

ANNA KUN MIES NÄYTTÄÄ

...Miten se tehdään. Ei onneksi päde joka asiassa. Ainakaan meidän taloudessa. Alla yksi esimerkki. Ja uskaltaisin väittää, että minä pärjäisin tässä skabassa vähän paremmin.




Yllä siis muutama esimerkki ruutu mieheni ottamista kuvista.:D Hahaha. Näitä olisi vaikka kuin paljon lisää. Ja muistakin lokaatioista kuin tuolta. Pyysin kuvaa Münchenissä tuolla puutarhassa. Ja kun kamerassa oli ainakin 40 tällaista ruutua, alkoi jo hieman pitkästyttää. Mutta pitkälle on tuosta tultu. Tarkennus onnistuu (välillä) ja kuvakulmat kun muistaa kertoa, saadaan välillä otoksia, jotka ihan julkaistaan. Paitsi julkaisinhan minä nämäkin.....:D

pstttt. Ja jos joku ei tajunnut, joka kuvassa tarkoitus oli tarkentaa minuun, ei takana olevaan rakennukseen.

12. syyskuuta 2017

TYHJÄÄ PAREMPI



Meillä on pitkä, kapean mallinen eteinen, josta lähtee ovia ja oviaukkoja joka suuntaan. Hankala tila siis. Yksi seinän pätkä jää keittiön ja eteisen väliin, vasemmalta siis kulku keittiöön ja olohuone jää taustalle oikealle. Minua ahisti tuo eteinen ja sen sisustamattomuus kovasti, joten päätin kehittää jotain. Mitään jakkaroita tai penkkejä sinne ei leveyden puolesta mahdu, kaikki olisivat liian syviä. Sitten sain tämän idean juuri tuolle kyseisellä ahdistavalle seinänpätkälle. Ja mitäpä tuota sen enempää selittämään, kuvat kertovat puolestaan. Tilasin hyllynkannattimet Omashopista ja vanerin teetin paikallisella. Tuossa hyllyllä asetelmat kokevat pieniä muutoksia kokoajan kun pyörittelen tavaroita täällä. Mutta kynttilöitä ja kukkia siinä on aina.






Meidän oma eteisen piristysruiske. Tylsästä seinästä tuli yksi kodin kivoimmista yksityiskohdista. Ehdottomasti parempi näin, tyhjää parempi. Ihanaa tiistai-iltapäivää. <3

10. syyskuuta 2017

VARPUKRANSSI

Tulee melkein joulu olo. Varsinkin ensimmäisestä kuvasta. Vaikka ne ovatkin varpuja, niin silti. Kynttilät ja kranssi. Ja koko tunnelma. Mutta silti niin syksy. Ja  onneksi vielä onkin syksy. En ole valmis vielä yhtään kylmälle. Palelee jo nytkin.

Mutta tuo kranssi. Yhtäkkisestä inspiraatiosta syntyi kranssi. Ei ollut metallikehikkoa siihen hätään, joten vääntelin tuollaisen rautalangasta. Ja sitten vaan varvut kiinni ja valmis. Myönnän, käytin pieniä nippusiteitä piilossa tuolla alla, kranssispealistit on sitten erikseen. Ei tässä talossa.





Tee sinäkin, osaat varmasti. Ja heti on syksy eri lailla talossa.

5. syyskuuta 2017

SISKOLLA

Siskoni ja hänen miehensä ovat rakentaneet rakennuttaneet uuden kodin. Olen ollut heille apuna valitsemassa pintamateriaaleja, kiintokalusteita ja vastaanottanut viestiä milloin mistäkin pöytäehdotuksesta :D Pääasiassa sisustus on kuitenkin siskoni käsialaa. On ollut ihana olla mukana heidän isossa projektissaan ja auttaa sen minkä pystyy. Meinaa vain iskeä melkoinen talokuuuuume....







Tässäpä pieniä maistiaisia teillekin tuosta upeasta, uudesta kodista. Pääsävyiksi valittiin vaaleita sävyjä ja voimaikkaita kontrasteja vältettiin. Haettiin rauhallista, seesteistä ja kodista tunnelmaa. Ja mielestäni onnistuimmekin siinä. Keittiö-olohuone alue on ihanan kevyt, valoisa ja vaaleudesta huolimatta tosi kodikas. 
Ja hei, entäpä tuo makuuhuoneen petrooliseinä? Eikös olekin i h a n a. Se on räiskyvin valinta koko kodissa, mutta ehdottomasti kannatti. Se on mahtava valkoista päiväpeitettä vasten.

Tulipas niin himo päästä kuvaamaan muidenkin koteja. Oli raikasta vaihtelua kuvata muitakin nurkkia kuin omaa 77 neliön samoja nurkkia. Varokaa vaan tutut ja tuntemattomat, minä tulen tästä lähin aina kameran kanssa kylään.